Uusi hyvä arki!

Elokuu aloittaa voimallaan uuden syyskauden. Luonto antaa antejaan ahkerille käsille. Monet aloittavat syksyn uusien ihmisten kanssa, uusissa yhteisöissä, uusissa ryhmissä. Pienet koululaiset astuvat uuteen maailmaan. Pikkulapsia viedään päiväkoteihin. Alkaa uudenlainen arki.
Helsingin Sanomat (14.8.2017) uutisoi, että Wilma-merkinnät ahdistavat niin oppilaita, opettajia kuin vanhempiakin. Monissa lapsiperheissä eletään selvitymisarkea. Päivästä toiseen mennään äärirajoilla. Ahdistus, riittämättömyys, väsymys ja kiire ovat jokapäiväisiä. Iloa voi olla vähän, tai sitä ei ole juuri lainkaan. Monissa lapsiperheissä taloudellinen niukkuus, riippuvuudet, yksinäisyys ja tuen puute kuormittavat vanhempia.

Kuormittuneet lapsiperheet eivät tarvitse yhtään kielteistä Wilma-viestiä! He tarvitsevat keinoja päästä tilanteeseen, jossa hyvä ja mielekäs arki on perheelle mahdollinen.

Lapsissa ja lapsiperheissä on valtava uuden luomisen potentiaali. Tästä päästä yhteiskuntaa ja ihmiselämää generoituu uutta maailmaan. Tämän uuden on hyvä olla myönteistä, koska lapset = tulevaisuus. Lapsiperheiden hyvä lähtee vanhempien hyvinvoinnista. Kun vanhempi voi hyvin – voi lapsi hyvin! Lapsi elää vanhempiensa rakkaudesta ja hyväksynnästä. Pelkkä tieto lapselle siitä, että vanhempi rakastaa ja hyväksyy lapsensa ehdoitta, täydellisesti, voi olla lapsen tulevaisuuden kannalta käänteentekevä.

Saan tehdä työtä, jossa ’oivallutan’ aikuisia kokemaan ja tuntemaan rakkautta ja muita myönteisiä tunteita itseään kohtaan. Olen työssäni oppinut, että ihmisellä voi olla ’hukassa’ myönteiset tunteet, myönteiset ajatukset ja myönteinen käyttäytyminen. Samaan aikaan kielteiset vastaavat ovat läsnä kaikissa tilanteissa. Voi olla yllättävää, että tunnetilan on mahdollista olla, tilanteesta riippumatta, pääsääntöisesti myönteinen.

Lapset ovat kultaa. He ansaitsevat parasta mahdollista hyvää, kuten Sinäkin!

Työriippuvuus – työnarkomania on petollinen addiktio

Onko työriippuvuus hyväksyttävämpää kuin alkoholismi, pakkomielteinen shoppailu tai huumeriippuvuus? Edellisillä on yksi yhteinen nimittäjä: addiktio. Mitäpä, jos addiktion voi purkaa? Olisitko halukas luopumaan riippuvuudestasi? Millaista elämä olisi ilman sitä? Kumpi on houkuttelevampi vieras taivas vai tuttu helvetti?

Eräs tuttavani Pasi (henkilöiden nimet muutettu) on nelikymppinen yrittäjä. Yritys on kasvanut tasaisesti pidemmän aikaa. Nuoruuden palolla aloitettu toiminta on tehnyt hänestä hyvin toimeentulevan ja tavoitteellisen toimijan. Pasilla on perhe, vaimo ja kaksi pian kouluiässä olevaa lasta. Omakotitalo on mukavalla asuinalueella. Vaimo tekee välillä osa-aika työtä. Minna-vaimo on usein toivonut, että Pasi viettäisi aikaa enemmän perheen kanssa. Pasilla olikin aikeissa, että kunhan talo valmistuu hän viettää aikaa enemmän perheen kanssa. Talo valmistui, ja edelleen miehen 10-12 tuntiset työpäivät olivat osa pariskunnan arkea. Seuraavaksi Pasi lupasi, että kunhan lapsi syntyy, niin hän kohtuullistaa työmääräänsä. Toisen lapsen kohdalla lupaus oli samanlainen, mutta elämä jatkui samaan tapaan. Pasin elämää johti addiktio, työriippuvuus.

Minna koki vastuun kotiarjesta yksinäisenä ja välillä kuormittavanakin. Pasille työ oli ykkönen. Aina löytyi uusia mukaansatempaavia haasteita yrityksen toiminnan laajenemisen ja toimintaympäristön muutosten myötä. Pitkään työpäivään oli aina hyvät syyt.

Eräänä torstaina Pasi oli tulossa asiakastapaamisesta ja menossa toimistolleen, hänen päässään alkoi humista, sydän hakkasi ja ajan ja paikan hahmottaminen hämärtyivät. Hikisin käsin hän puristi rattia ja ajoi läheisellä parkkialueelle. Hän soitti vaimolleen. Minna kuunteli sekavan miehen tahmovaa puhetta. Pasi ei enää muistanut minne ole tarkalleen ottaen menossa. Minna soitti Pasille ambulanssin. Miehen keho teki stopin.

Alkoi uusi aika perheen elämässä. Toipuminen ylikuormitustilasta kesti pitkään. Pasi teki elämäntaparemontin. Hän aloitti tunnontarkan elämäntapaseurannan. Ruokavalio meni kerralla uusiksi, samoin liikuntatottumukset. Alkoholin käytön Pasi lopetti kokonaan. Töitä hän aloitti varovaisesti tekemään vähän kerrallaan. Mukaan tulivat tiukat kuntosaliohjelmat ja aikaiset aamulenkit. 20 kilometriä juoksua oli Pasille peruslenkki. Addiktio oli siirtynyt asiasta toiseen. Itsensä kurittaminen kesti vuosia. Minnan kärsivällisyys oli koetuksella. Miehen läsnäolo ei perheessä ollut lisääntynyt, vaikka mies olikin enemmän kotona. Pasin sisäinen ahdinko kasvoi. Hänellä ei ollut edes sanoja kuvata tunteitaan.

Erään kerran Pasi meni henkilöstöjohtamiseen liittyvään koulutukseen. Hänelle maailma aukesi koulutuksen myötä uudelleen, sisäänpäin. Kouluttaja oli taidokas. Hän ohjasi Pasin omien tunteiden ja tunnemaailman lähteille. Kosketus tunteisiin ja tähän hetkeen löytyivät yllättävällä tavalla ja nopeasti. Armottomuus ja kovuus itseä kohtaan vähenivät ja tilalle tuli rakkautta, hyväksyntää ja armollisuutta. Omasta sisäisestä maailmasta ja tässä hetkessä elämisestä aukeni uusi rikas ja runsas, ehtymätön elämä.

Pasin toiminnassa tapahtui muutos. Arki ja pysähtyminen lasten äärelle leikkeihin ja kotitöihin olivat nyt mahdollisia. Maailman rikkaus kumpusi sisäisetä maailmasta, ehtymättömistä seikkailuista ja tutkimusmatkoista omaan mieleen. Pasi antoi uusien asioiden tapahtua. Matka addiktiosta toipumiseen oli alkanut. Työriippuvuus ei enää pitänyt Pasia nöyränä orjanaan. Hän halusi avata oman mielensä kaikelle hyvälle, jota hänen ympärillään oli. Pasin elämään tuli kiitollisuutta ja tyyneyttä. Sisäisen maailman rauhaan ei ympäröivän maailman kohina yllä.